PYYDÄ APUA

Jos kaipaat apua vaikkapa haastavan elämäntilanteen selvittämiseen, jätä meille viesti sivun alaosasta löytyvän lomakkeen avulla.

Raahe, Siikajoki ja Pyhäjoki  – Mukana perheiden arjessa

Perheen merkitys lapsen kasvulle ja kehitykselle

 

Perhe on syntyvän lapsen ensimmäinen kehitysympäristö. Varhaisvuosien hyvän kasvun perusta on tavallinen lapsiperheen arki, jossa osoitetaan rakkautta ja huolehditaan lapsen perustarpeista. Aikuisiän terveyden juuret ovat lapsuudessa. Lapsen ensimmäisten elinvuosien riittävän hyvä varhainen vuorovaikutussuhde tukee lapsen psyykkistä kehitystä. Vauvan psyykkisen ja fyysisen kehityksen edellytyksenä on kiintymyssuhde aikuiseen. Kiintymyssuhde vanhemman ja vauvan välillä syntyy, kun vauva tuntee itsensä turvalliseksi ja hoidetuksi. Tämä luo pohjaa myös lapsen itsetunnon kehitykselle.

Perheen tulee huolehtia lapsen kasvulle ja kehitykselle elintärkeistä perustarpeista kuten ravitsemuksesta, riittävästä levosta sekä leikin ja liikunnan mahdollistamisesta. Lapsi tarvitsee riittävästi monipuolista ruokaa ja säännöllistä ateriarytmiä. Lapsi on hyvä totuttaa monipuoliseen ja terveellisen ruokavalioon varhain, koska elämäntapoja luodaan lapsuudessa. Aikuisena elämäntapoja on huomattavasti vaikeampaa muuttaa. Leikki on lapsen työtä, joka tukee lapsen mielikuvitusta, motorista sekä kielellistä kehitystä. Leikki kehittää myös lapsen sosiaalisia taitoja. Lapsi ei tarvitse välttämättä kalliita leluja, vaan kotoa ja luonnosta löytyvät materiaalit riittävät mielikuvitukselliseen leikkiin.

Lapsen olisi hyvä viettää vähintään kaksi tuntia päivässä ulkona. Lapsen kasvaessa ulkona oloon alkaa liittyä enenevissä määrin erilaisten taitojen harjoittelua. Ulkona lapsi pääsee myös purkamaan energiaa. Kun lapsi on tyydyttänyt liikunnan tarpeensa, nukkuu hän yleensä rauhallisesti ja riittävästi. Lapsen riittävä uni on tärkeää kasvun, oppimisen, muistin ja tunne-elämän kehittymisen vuoksi. Perheen kannattaa varata riittävästi aikaa rauhoittumiselle ennen nukkumista. Yhteiset iltatoimet ovat mukavia rutiineja, jotka luovat lapselle turvallisuuden tunnetta.

Lapsen ja nuoren hyvinvoinnin kannalta perheen tilanne on hyvin merkityksellinen. Vanhempien kiinnostus lapsen asioihin, ennustettava arki sekä hyvä ja läheinen suhde sekä keskusteluyhteys vanhempiin ovat lapselle tärkeitä asioita. Lapset tarvitsevat pysyviä ja vastavuoroisia ihmissuhteita, joissa he saavat kokea, että hänestä välitetään ja hyväksytään sellaisenaan. Lapsi tarvitsee kasvaakseen ja kehittyäkseen läheisyyttä, huolenpitoa sekä iänmukaisia sääntöjä ja rajoja.

 

Vinkkejä arkeen:
·       Osoita rakkautta ja luo rajoja
·       Luovu täydellisyyden tavoittelusta, täydellistä vanhempaa ei ole olemassa
·       Ota aikaa myös itsellesi
·       Hae rohkeasti apua jaksamisen ollessa koetuksella

 

Lisätietoa:

·       Väestöliitto: Tietoa vanhemmille

·       MLL: Vanhempainnetti

·       Neuvokas perhe

 

Kirjoittajat: Terveydenhoitajaopiskelijat Petra Ylikulju ja Mira Huuki

Pyydä apua

Tarvitsetko apua omaan tilanteeseesi? Vai kaipaatko apua perheenjäsenen, ystävän tai muun läheisen tilanteeseen liittyen?

Lähetä viesti, me autamme. Verkostostamme löytyy useita kokeneita palveluneuvojia, jotka osaavat vastata kysymyksiisi ja kertoa, mitä kautta apua olisi parhaiten saatavilla. Olemme sinuun yhteydessä viiden arkipäivän kuluessa.

Huomioithan, että tämä lomake ei ole tarkoitettu akuutin hätätilanteen hoitoon.
Hätätilanteissa ota suoraan yhteyttä hätäkeskukseen tai poliisiin soittamalla numeroon 112.
Lapsiperheiden palveluohjaukseen voit ottaa yhteyttä, kun jokin asia perheen, lapsen tai nuoren tilanteessa huolettaa.

 

Voit pyytää tällä lomakkeella henkilökohtaista yhteydenottoa lapsi- ja perhepalveluiden ammattilaiselta. Kirjoita lomakkeelle yleiskuvaus asiastasi. Älä kirjoita arkaluonteisia tai yksityiskohtaisia henkilötietoja (kuten henkilötunnus). Nimi ja puhelinnumero tarvitaan, jotta voimme vastata yhteydenottoosi. Säilytämme antamiasi tietoja vain sen aikaa, mikä on tarpeen asian hoitamiseksi/palvelun toteuttamiseksi. Sosiaalihuollon asiakkuuteen liittyvät tarpeelliset tiedot kirjataan sosiaalihuollon asiakasrekisteriin

Vaaditaan
Vaaditaan
Vaaditaan
Vaaditaan