PYYDÄ APUA

Jos kaipaat apua vaikkapa haastavan elämäntilanteen selvittämiseen, jätä meille viesti sivun alaosasta löytyvän lomakkeen avulla.

Raahe, Siikajoki ja Pyhäjoki  – Mukana perheiden arjessa

Neuvola

 

Neuvolan tehtävä on auttaa, opastaa ja tukea sekä vanhempia että lasta omassa kasvussa. 

Ota yhteyttä neuvolaan, kun huomaat olevasi raskaana. Neuvolan puheluihin vastataan arkisin klo 12-13.  Ajan voi varata myös kirjautumalla NettiRassiin ja viestittelemällä terveydenhoitajan kanssa Chat palvelun kautta arkisin klo 10-12. Kiireettömissä (ei ajanvaraus) asioissa omaan neuvolan työntekijään saat yhteyttä NettiRassissa myös muuna aikana lähettämällä viestiä neuvolaan, tällöin vastaus pyritään antamaan 3 arkipäivän kuluessa. Molempien vanhempien on hyvä olla mukana alkuraskauden aikaisella neuvolakäynnillä.

Äitiysneuvolan käynneillä seurataan odottavan äidin, sikiön ja koko perheen hyvinvointia. Terveille ensisynnyttäjille järjestetään raskausaikana keskimäärin yksitoista ja uudelleensynnyttäjille kymmenen määräaikaista terveystarkastusta, joista kaksi on lääkärintarkastuksia. Tarvittaessa käyntejä voidaan lisätä. Synnytyksen jälkeen on kaksi terveystarkastusta.

Ensimmäinen käynti terveydenhoitajalle on yleensä raskausviikolla 8-10. Molemmat vanhemmat ovat lämpimästi tervetulleita neuvolaan. Käynnillä keskustellaan voinnista, tunteista, odotuksista ja terveystottumuksista sekä raskaudenajan seurantaan liittyvistä asioista.  Ensimmäisellä neuvolakäynnillä kerrotaan myös mahdollisuudesta osallistua sikiöseulontoihin, joihin kuuluvat varhaisraskauden yhdistelmä seula (verikoe raskausviikoilla 9-11 ja ultraääni raskausviikoilla 11-13, tuloksista voidaan tunnistaa ne sikiöt, joiden kromosomipoikkeavuuden riski on suurentunut) tai vaihtoehtoisesti pelkkä yleinen ultraääni sekä rakenneultraäänitutkimus raskausviikoilla 18-21. Sikiöseulontatutkimukset ovat vapaaehtoisia ja maksuttomia, perhe päättää itse, haluaako osallistua sikiön kehityshäiriöitä etsiviin tutkimuksiin. Neuvolasta tehdään lähete ultraääneen Raahen äitiyspoliklinikalle. Tämän lisäksi kaikki raskaana olevat käyvät niin sanotuissa raskausverikokeissa, joihin kuuluvat SPR:n RhD-veriryhmätutkimus sekä infektioseulonta: kuppa, hepatiitti, hiv. Verinäytteissä käynti ohjataan ensikäynnillä.

Molemmat vanhemmat kutsutaan myös seuraavalle neuvolakäynnille, joka on ns.lasta odottavan perheen laaja terveystarkastus raskausviikolla 13-18. Tälle käynnille vanhemmille annetaan ”kotiläksyä”, joihin heidän on hyvä perehtyä ennen neuvolakäyntiä. Osa lomakkeista löytyy NettiRassista neuvolan osuudesta, terveydenhoitaja ohjaa teitä lomakkeiden täytössä ensikäynnillä.

Neuvolassa tuetaan perheitä vanhemmuuden tiellä. Syntyvä lapsi muuttaa parisuhdetta ja tekee puolisoista vanhempia. Vanhemmuuteen kasvu alkaa jo raskausaikana, etenee yksilöllisesti ja vaatii sitoutumista. Raskauden edetessä ensimmäistä lastaan odottaville perheille tarjotaan mahdollisuus osallistua neuvolassa järjestettävään perhevalmennukseen, jossa käydään läpi parisuhteeseen liittyviä asioita, synnytystä, imetystä sekä vauvan hoitoa. Lisäksi synnytyssairaalassa OYS:ssa on mahdollista päästä käymään ennen synnytystä ns. Tervetuloa synnyttämään OYS:n iltapäivissä. Näistä perhe saa enemmän tietoa neuvolasta.

Hyödyllisiä linkkejä:

Pyydä apua

Tarvitsetko apua omaan tilanteeseesi? Vai kaipaatko apua perheenjäsenen, ystävän tai muun läheisen tilanteeseen liittyen?

Lähetä viesti, me autamme. Verkostostamme löytyy useita kokeneita palveluneuvojia, jotka osaavat vastata kysymyksiisi ja kertoa, mitä kautta apua olisi parhaiten saatavilla. Olemme sinuun yhteydessä viiden arkipäivän kuluessa.

Huomioithan, että tämä lomake ei ole tarkoitettu akuutin hätätilanteen hoitoon.
Hätätilanteissa ota suoraan yhteyttä hätäkeskukseen tai poliisiin soittamalla numeroon 112.
Lapsiperheiden palveluohjaukseen voit ottaa yhteyttä, kun jokin asia perheen, lapsen tai nuoren tilanteessa huolettaa.

 

Voit pyytää tällä lomakkeella henkilökohtaista yhteydenottoa lapsi- ja perhepalveluiden ammattilaiselta. Kirjoita lomakkeelle yleiskuvaus asiastasi. Älä kirjoita arkaluonteisia tai yksityiskohtaisia henkilötietoja (kuten henkilötunnus). Nimi ja puhelinnumero tarvitaan, jotta voimme vastata yhteydenottoosi. Säilytämme antamiasi tietoja vain sen aikaa, mikä on tarpeen asian hoitamiseksi/palvelun toteuttamiseksi. Sosiaalihuollon asiakkuuteen liittyvät tarpeelliset tiedot kirjataan sosiaalihuollon asiakasrekisteriin

Please wait...