PYYDÄ APUA

Jos kaipaat apua vaikkapa haastavan elämäntilanteen selvittämiseen, jätä meille viesti sivun alaosasta löytyvän lomakkeen avulla.

Raahe, Siikajoki ja Pyhäjoki  – Mukana perheiden arjessa

Raskausaika / Ennen syntymää

Raskausaika ja uuden perheenjäsenen odotus on jännittävää aikaa kaikille osapuolille. Perhe on raskauden ajan äitiysneuvolan asiakas ja heti vauvan synnyttyä perhe siirtyy lastenneuvolan asiakkaaksi. 

Lapsen odotus on jännittävää aikaa sekä isälle että äidille. Vaikka raskausaika voi tuntua pitkältä, sen aikana ehtii kasvamaan vanhemmaksi. Tulevasta lapsesta sekä vanhemmuudesta ehtii puhumaan puolison ja muiden läheisten kanssa. Mahdollisia huolia, pelkoa sekä toiveitaan ehtii myös pohtia ja käsitellä. 

Yksin lasta odottavan on hyvä käsitellä jonkun läheisen ihmisen kanssa sekä käytännön asioita että tunteitaan. Vertaisryhmät ovat hyviä paikkoja tutustua muihin yksin lasta odottaviin ja yksinhuoltajiin.
 

Mietittävää tulevalle vanhemmalle:

  • Miten työni ja perhe-elämä sopivat yhteen?
  • Mitkä harrastuksistani sopivat yhteen perhe-elämän kanssa?
  • Kuinka jaamme vanhempainvapaat ja muut etuudet?
  • Miten sovimme työnjaon perhe-elämän arjessa?
  • Miten isovanhemmat ja läheiset ihmiset voisivat osallistua perhe-elämään?
     

Paikallisia palveluja: 

 

Hyödyllisiä linkkejä:

Pyydä apua

Tarvitsetko apua omaan tilanteeseesi? Vai kaipaatko apua perheenjäsenen, ystävän tai muun läheisen tilanteeseen liittyen?

Lähetä viesti, me autamme. Verkostostamme löytyy useita kokeneita palveluneuvojia, jotka osaavat vastata kysymyksiisi ja kertoa, mitä kautta apua olisi parhaiten saatavilla. Olemme sinuun yhteydessä viiden arkipäivän kuluessa.

Huomioithan, että tämä lomake ei ole tarkoitettu akuutin hätätilanteen hoitoon.
Hätätilanteissa ota suoraan yhteyttä hätäkeskukseen tai poliisiin soittamalla numeroon 112.
Lapsiperheiden palveluohjaukseen voit ottaa yhteyttä, kun jokin asia perheen, lapsen tai nuoren tilanteessa huolettaa.

 

Voit pyytää tällä lomakkeella henkilökohtaista yhteydenottoa lapsi- ja perhepalveluiden ammattilaiselta. Kirjoita lomakkeelle yleiskuvaus asiastasi. Älä kirjoita arkaluonteisia tai yksityiskohtaisia henkilötietoja (kuten henkilötunnus). Nimi ja puhelinnumero tarvitaan, jotta voimme vastata yhteydenottoosi. Säilytämme antamiasi tietoja vain sen aikaa, mikä on tarpeen asian hoitamiseksi/palvelun toteuttamiseksi. Sosiaalihuollon asiakkuuteen liittyvät tarpeelliset tiedot kirjataan sosiaalihuollon asiakasrekisteriin

Vaaditaan
Vaaditaan
Vaaditaan
Vaaditaan